Valkotasapaino, WB on videokameran tärkeimpiä säätönappuloita ja silti monet onnistuvat tekemään hyviä videoita tietämättä mitään mokomasta säädöstä. Miten ihmeessä? Nykyiset automaattisäädöt ovat niin hyviä, että ennen niin työläs ja ammattitaitoa vaatinut toimenpide voidaan ohittaa ja antaa useimmiten automaatin huostaan.

Ellei automaattisi toimisi alati valppaana vahtina, videosi olisi väreiltään kirjavaa ja hyvin epäyhtenäistä. Tämän aiheuttaa ilmiö nimeltään värilämpötila. Luonnossa on eri väristä valoa ja ihmisen tekemät valonlähteet säteilevät kukin omalla lämpötilallaan. Silmä mukautuu näihin vaihteluihin. Se on oppinut, minkä värinen on ihmisen iho ja millaista paperi, esimerkiksi. Filmi- tai videokamera ei tätä opi, vaan mukautuminen pitää tehdä tapaus kerrallaan valkobalanssin avulla tai filmille kuvatessa suodattimilla. Jos kameran perusbalanssi on pielessä ja se tekee koko ajan väärän väristä kuvaa, on kamera kiikutettava huoltoon.

Värilämpötila ilmoitetaan Kelvin-asteissa, joka on itse asiassa absoluuttisesta nollapisteestä lähtevä lämpötila-asteikko, ja ilmaisee tarkoin määritellyn, valoa säteilevän, hehkuvan metallikappaleen lämpötilan. Kynttilä tai tuli vastaa alle 3000 kelviniä, halogeenivalo n. 3200K, aurinko päivällä 5600K ja taivaalta tuleva valo jopa yli 10.000K. Vaikeimpia tapauksia ovat loisteputket, joilla ei varsinaista värilämpötilaa ole, vaan eri värisiä piikkejä, joista joskus muodostuu vihreä, joskus punainen yleissävy. Kaikki nämä valonlähteet ihmissilmä osaa nähdä valkoisena, kamera ei.

Videokameroita on tässä suhteessa lähinnä kolmea eri tyyppiä:
1) Täysin automaattiset - ei mitään säätöä. Kuva useimmiten OK.
2) Automaatti sekä valinta keinovalolle ja auringolle (preset-asetukset).
3) Ne, joissa voi edellisen lisäksi tehdä tai lukita valkobalanssin nappia painamalla. Joissakin kameroissa valinta pysyy kunnes virta katkaistaan, toisissa seuraavaan uuteen säätöön asti. Katkeava on kiusallinen ja aiheuttaa helpommin virheitä kuin päälle jäävä säätö.
Lisäksi ammattilaismalleissa on mahdollisuus tallettaa muistikortille erilaisia balansseja sekä mustan balanssi, jotta myös se pysyisi värittömänä.

Valkobalanssin idea on tehdä kuvan kirkkain osa valkoiseksi. Se pitäisi tehdä riittävässä valossa neutraalin valkoiselle pinnalle. Ammattilaiset kantavat mukanaan esim. korttia tai lehtiötä, ellei varsinaista balanssitaulua käytetä. Käsikirjoituksen puhdas sivu saa usein toimia balanssin kohteena. Säätö pitää tehdä tasaisessa valossa. Kiillot ja heiluvat varjot tuhoavat yrityksen. Siniruutuinen lehtiö tuottaa vähän keltasävyistä kuvaa ja paperin nuhraantuminen voi muuttaa kuvan värisävyä jutun edetessä.

Talvella lumi on otollinen balanssin kohde, jos siitä haluaa saada valkoista. Tosin keväthangilla se on niin kirkasta, että kaikkien kameroiden säädöt eivät riitä, ja silloin hangessa voi olla myös kimaltelevia osia, jotka värjäävät lopputuloksen. Itse otan talvella mieluimmin balanssin aurinkoisesta kohdasta, jolloin varjot värjäytyvät siniseksi ja lumi tuntuu näin kylmemmältä. Pilvisellä kannattaa varoa puiden ja talojen varjoja, jotka värjäävät hankea. Kesällä taas varjobalanssi on paikallaan. Aurinkoiset osat saavat tästä hieman lisää lämpöä, mikä on hyväksi meidän kesässämme ja kalpealla ihollamme.

Hämärässä balansointi ei onnistu, koska täyttä kuvatasoa ei saada aikaiseksi, eli kuvassa ei ole valkoista. Silloin on tyydyttävä preset-säätöihin, ulkona aurinko-, sisällä lamppusymboliin. Kynttilänvalosta saa kyllä balanssin, kun vie paperin riittävän lähelle valonlähdettä, mutta se on mielestäni turhaa, sillä punasävyinen kynttilänvalo näyttää luonnollisemmalta kuin neutraali.

3 pientä elefanttia marssi näin..., mutta videolla ne olivat kovin eri värisiä. Mikä meni vikaan? Klikkaa kuvia ja näet selityksen.

Valon väri näet käyttäytyy eri tavalla kuin termimme sen kuvailemisessa. Mitä kuumempi valonlähde, sen kylmempi (sinisempi) valo. Tuli on oranssinpunaista, halogeenivalo punertavaa, auringonvalo neutraalin valkoista ja taivaalta säteilevä tai hitsausliekki sinistä, jos asiaa katsotaan päivänvalofilmin näkökulmasta. Keinovalobalanssilla taas päivänvalo on jo aivan sinistä. Ammattilaisilla on päivänvalo-purkauslamppuja ja valaisimiin saa kääntösuotimia, kuumaa kestävää kalvoa, joka muuttaa värilämpötilan halutuksi. Myös erilaisille loisteputkille on omat korjaussuotimensa filmillä työskentelyyn. Videolla korjauksen yleensä onnistuu tekemään balanssinappulalla. Jos hankit loisteputkia kotiin, osta Airam 1XC-putkia (luonnonvalo), sillä ne ovat päivänvalon värisiä. Nyttemmin tosin loisteputkien numerointi on muuttunut, eikä Airameita enää ole, mutta vastaavia löytyy.

Erityisen tarkkana balanssin kanssa on oltava sekavalossa, missä esim. ikkunoista tulee valoa lampuin valaistuun sisätilaan. Vastaava tilanne on katoksessa tai teltassa, jossa osa valosta tulee keinovalosta, osa ulkoa. Jos tällaisessa paikassa (esim. kirkossa) haluaa videoida yhtenäisen tapahtuman, ei seinien ja ihmisten väri saisi vaihdella kuvasta kuvaan. Viisainta on lukita WB mielellään jonnekin valonlähteiden välimaastoon eli ottaa balanssi paikasta, mihin osuu vähän kumpaakin valonlähdettä. Tärkeätä on kuitenkin lukitus, eli estää ikkunan tai lampun vaikutus silloin kun se ilmestyy kuvaan. Jos perussävy on hieman pielessä, silmä tottuu kyllä siihenkin katselutilanteessa, mutta jatkuva vaihtelu häiritsee. Tietysti asiaa voi tasoitella vielä editointivaiheessa, mutta se on turhaa tuhrausta.

Toinen ehdoton käsisäädön paikka on auringonlasku. Kamera yrittää tehdä punaiseksi värittyvästä auringosta valkoista ja pilaa tunnelman. Päivänvalo-preset ratkaisee tilanteen tyydyttävästi. (Eihän auringon lämpötila sinänsä muutu illalla, vaan ilmakehän epäpuhtaudet suodattavat säteet eri tavalla niiden tullessa pidemmän matkan ilmakehän läpi)

Niillä harvoilla DV-kameroilla, joissa on oikea WB-säätö, voi tehdä myös harkitusti tyylittelyä ja tunnelmointia. Balanssin kohteena voi käyttää myös värillistä paperia, kunhan se on kirkkain osa kuvasta. Eri kamerat sietävät eri määrän valkoisesta poikkeavaa sävyä. Balanssi muuttaa esim. vaaleanvihreän paperin valkoiseksi ja tämän seurauksena koko kuva muuttuu punaiseksi tai magentan sävyiseksi. Sillä saa makeita auringonlaskuja. Sinertävä balanssi taas tekee kuvan keltaiseksi, määrätty vaalea sinivihreä kullankeltaiseksi. Kuva siis muuttuu balanssivärin vastaväriksi.

Tämän olen vienyt vielä pidemmälle valaisemalla balanssitaulun värillisellä valolla. Kun nyt luonnollisessa ympäristössä olevan kohteen, vaikka ihmisen, valaisee samalla värillä, muuttuu koko ympäristö oudon väriseksi ja valaistu kohde pysyy normaalina. Tällaiseen sävyjen manipulointiin käytetään useimmiten jälkikäsittelyä tietokoneella ja kromakey- tai muuta avainnustekniikkaa. Se onkin sitten kokonaan uuden jutun aihe.