Kalaa ja katkarapuja,

sekä muuta maistuvaa meren elävää

Rantalomakohteissa saa erinomaista kalaruokaa. Olen kuullut kerrottavan, että hindulaisuus kieltää kalaruoan (lihan lisäksi), mutta rannikkopaikkakunnilla kala on sallittua. Uskonto on ilmeisesti hyvin käytännönläheinen ohjeisto ajalta ennen pakastustaitoa. Sillä varjeltiin kansalaisia pilaantuneelta ruoalta.

Rantapaikoissa voi kuitenkin itse seurata, miten tuoreketju toimii. Kalastajat saapuvat saaliineen suoraan turistien sekaan hiekkarannalle. Saaliin suurimmat kalat kerätään koreihin ja kannetaan pään päällä rantaravintoloihin. Siellä ne asetetaan esille ravintolan eteen pöydälle, josta asiakkaat valikoivat syötävänsä. Parhaassa tapauksessa kala on vielä tuntia aiemmin uinut vieressä aaltoilevassa meressä. Hieman jäi askarruttamaan, mitä tapahtuu pöytiin jäävälle kalalle, mutta varmaan sillekin käyttö löytyy, sillä seuraavana päivänä saadaan taas uutta saalista. Joissakin ravintoloissa on kylmäsäilytystiloja ja jäitä käytetään.

Kala-aterian hinta on usein siinä kympin paikkeilla suomen rahassa, mutta erikoisuuksista saa maksaa lisää. Turistirannoilla on selvästi kalliimpaa kuin kaupungeissa, mutta valikoimakin on runsaampi.

Barracuda tässä kuvan keskellä ei minulta saa kovin korkeita pisteitä. Se muistuttaa paitsi näöltään, myös ruotoisuudeltaan meidän haukeamme. Litteät "snapperit" (kuvan alalaidassa), joita myydään monella eri nimellä ovat oivallista raaka-ainetta hyvälle kokille. Tonnikalaa saa myös tuoreena, mutta hai, Baby Shark on oivallista pihviainesta. Ne ovat metrin- puolitoista pitkiä ja parhaat palat leikataan keskeltä.

Fish tikka, puhtaaksi perattu kala on suosittua, vaikka monissa lajeissa ei juuri ruotoja ole kuin selkäranka. Tikka muuten tarkoittaa muissakin yhteyksissä puhtaaksi perattua, esimerkiksi luuton kananpoika on Chicken tikka.

........

Jumbo-, tiger- yms. prawns, eli valtavankokoiset katkaravut ovat erityisherkkuja, jotka eivät kuitenkaan maksa maltaita. Itse asiassa mallasjuomat ovat aterian hinnakkain osa monessa paikassa verotuksellisista syistä.

Hummeriateriaan voi myös tutustua rantalomakohteissa. Hinnat olivat -99 kolmensadan rupian luokkaa (fim 40:-) ja sillä sai esim. puoli kiloa saksiniekkoja ja ne sai myös perattuna joissakin paikoissa. Kuoret olivat tietysti koristeina mukana.

Oma suosikkini on mustekala, "calamari", kun se oikein maustetaan.

......mmmmmmm, aaaah !!

 

© kunto hirvikoski

| etusivu | kartta | jutut | matkaohjeet | kyselypalsta | video | DV |